Sosiaalinen media tarkastelun alla

7.6.2010

Osa 2/2 Technopolis Summer Club – Matka takana

Filed under: Kokemuksia pienyrityksessä — Jukka Lipponen @ 19:03
Tags: , ,

Technopolis Summer Club – Matka takana

Tässä hieman yhteenvetoa kokemuksistani Viron Toosikannun leirintäalueella.

Kyseessä oli siis teknologiaan liittyvien yritysten verkostoitumis- ja kohtaamistapahtuma, jossa samalla opittiin runsaasti erilaisten liiketoimintamallien toimivuudesta ja kansainvälistymisestä. Itse osallistuin tapahtumaan Adensy Oy:n myynnin ja markkinoinnin edustajana.

Tapahtuman aikana jaoin tietojani ja kokemuksiani sosiaalisessa mediassa markkinoinnista ja erilaisista myyntitekniikoista muun muassa virolaisten, ruotsalaisten, latvialaisten ja vieläpä liettualaistenkin kanssa. Tapahtuma oli ruokien, juomien, majoituksen ja iltatapahtuman osalta hyvin suunniteltu kokonaisuus, mutta itse yritysesitysten organisointiin ja aikataulutukseen olisin toivonut hieman parempaa toteutusta paikallisten järjestäjien osalta. Lisäksi olisin toivonut enemmän aikaa itse verkostoitumiseen, mutta kaikkeahan ei voi aina saada.

Henkilökohtaisena tavoitteenani oli yrityksemme ensimmäisen kansainvälisen referenssin hankkiminen ja kansainvälisten kontaktien luominen Ruotsiin, Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Kaikkien saamieni kontaktien ansiosta tämä tavoite onkin nyt huomattavasti helpommin saavutettavissa ja lähempänä kuin aikaisemmin.

Ja tässä vielä hieman silmänruokaa määränpäästämme:

Matkallemme osui onneksi aurinkoinen sää!

Mainokset

3.6.2010

Osa 1/2 Technopolis Summer Club: Lähtö edessä 3.6

Filed under: Kokemuksia pienyrityksessä — Jukka Lipponen @ 11:45
Tags: , ,

Määränpäänä Technopolis Summer Club

Tänään aamulla on lähtö edessä ja määränpäänä on aluksi Tallinna ja sieltä Toosikannun leirintäalueelle verkostoitumaan ruotsalaisten, latvialaisten ja virolaisten pk-yritysten ja Start Up-centerien edustajien kanssa.
Tuossa ohjelmalistaa tulevasta:

4th of June

09:00 – 10:30      Transport to Toosikannu Camping – the headquarters of summer club
10:30 – 11:00      Coffee, accommodation and warm welcome
11.00 – 11:30      Inspiration and introduction of the day, Sten Tamkivi (Skype)
11.30 – 12:00      Case presentations to the teams, Export Academy and Brand Manual
12.00 – 13:00      Workshop I, Export Academy and Brand Manual
13.00 – 14:00      Workshop II, Export Academy and Brand Manual
14.00 – 15:00      Lunch, Export Academy and Brand Manual
15.00 – 16:00      Workshop III, Export Academy and Brand Manual
16.00 – 17:30      Preparation – you are on your own now!
17.30 – 18:30      Presentations & feedback
18.30 – 19:00      Winners will be announced
19:00 – 21:00      Dinner gala and open air communications
21:00 – …            Evening program, pop/folk/rock band Zetod

5th of June

10:00 – 11:00      Breakfast will be served
11:00 – 12:30      Technology fair, great new gadgets from tech-companies (tuolla pääsee Adensy esille)
12:30 – 13:30      Lunch and farewell
13:30 – 15:00      Transport back to Tallinn

Ja tässä listaa osallistujista (eli taitaa käyntikortit äkkiä loppua kesken..):

No.

Company/Organisation

Name of the lucky one 😉

1 Integris Juris Lauznis
2 E-Taksi Andrius Norkaitis
3 Digitalliving Pirkka Frosti
4 Mooze Jussi Räisänen
5 Fountainment Sami Inkiläinen
6 United Dogs and Cats Martin Tajur
7 Sportlyzer Tõnis Saag
8 GrabCad Hardi Meybaum
9 GrabCad Indrek Narusk
10 Veloelektron Jarmo Tuisk
11 Click and Grow Mattias Lepp
12 Rate Solutions Kaur Lohk
13 TaxiPal Raoul Järvis
14 Skype Technologies Sten Tamkivi
15 Yoga Priit Vimberg
16 Yoga Raivo Raestik
17 Defendec Jürgo Preden
18 IB Krates Toomas Tommingas
19 IB Krates Tõnu Näks
20 IB Krates Vardo Vilms
21 IB Krates Dimitri Matasov
22 IB Krates Margus Leetna
23 Telema Hele Hammer
24 Telema Toomas Veersoo
25 Nutiteq Jaak Laineste
26 Click and Grow Margus Dintsenko
27 Click and Grow Ivar Siimar
28 Aqris Software Dea Oja
29 Aqris Software Auris Aume
30 Oskando Veikko Raasuke
31 Loovad Lahendused Marek Miiter
32 Bioatlas Lauri Koorits
33 Martem Peter Nobel
34 Martem Ülo Proode
35 Martem Andres Veskimeister
36 Martem Meelsi Osi
37 Martem Taimar Täheväli
38 Martem Janar Tähepõld
39 Martem Roland Uuesoo
40 Webmedia Siim Puskai
41 Zeroturnaround Toomas Römer
42 Zeroturnaround Ivo Mägi
43 Girf Hannes Plinte
44 Girf Kalle Immato
45 Apprise Alari Aho
46 Alfacap Peeter Sõstar
47 Brainteam August Kull
48 Mlaboratory Rain Sepp
49 Mlaboratory Triin Kask
50 BDA Consulting Eva Rikmann
51 BDA Consulting Kadri Ugand
52 BDA Consulting Marikai Karilaid
53 BDA Consulting Lo Rihvk
54 Ambient Sound Invetsment Mari-Liis Lind
55 Connect Estonia Tarvo Tamm
56 Connect Estonia Kristi Daniel
57 Tallinn University Tiina Tambaum
58 InterAct Projektid & Koolitus Maarja Rannama
59 InterAct Projektid & Koolitus Kristi Lillemägi
60 InterAct Projektid & Koolitus Kirke Maar
61 InterAct Projektid & Koolitus Kristel Peit
62 InterAct Projektid & Koolitus Anna Toots
63 Invent Baltics Kristo Reinsalu
64 Advisio Lauri Antalainen
65 Advisio Ander Ojandu
66 L. Haworth Consulting LeeAnne Haworth
67 Solon Partners Yrjö Ojasaar
68 Solon Partners Rait Ojasaar
69 Tehnopol Martin Goroško
70 Tehnopol Külle Tärnov
71 Tehnopol Katrin Ruben
72 Tehnopol Jaanus Martti Kangur
73 Tehnopol Pirko Konsa
74 Tehnopol Raido Pikkar
75 Tehnopol Raivo Tamkivi
76 Tehnopol Aivo Lokk
77 Northtown Technology Park Tadas Armonas
78 Northtown Technology Park Gediminas Pauliukevičius
79 ESA – Tallinn Business Incubators Liivi Kumari
80 ESA – Tallinn Business Incubators Peeter Mõistlik
81 ESA – Tallinn Business Incubators Anu Lõhmus
82 Papatouch Anton Ovsjankin
83 Estonian Chamber of Commerce and Industry Lea Aasamaa
84 Mjärdevi Science Park Sten Gunnar Johansson
85 Mjärdevi Science Park Bo Bengtsson
86 Angland Lindvall Development AB Jakob Lindvall
87 HUMAK Päivi Rytsä
88 HUMAK Timo Parkkola
89 HUMAK Nina Luostarinen
90 TEKES Sami Heikkiniemi
91 Aalto University School of Economics SBC Marika Paakkala
92 Aalto USE, Arabus Incubator Bengt Forsström
93 Latvian Technological Centre Ints Viksna
94 Latvian Technological Centre Agnese Janova
95 Tartu Science Park Tiit Urva
96 Tartu Science Park Sven Illing
97 Tartu Science Park Tõnis Pechter
98 Tartu Science Park Toomas Noorem
99 Arengufond Heidi Kakko
100 Startpark Tarmo Kalde
101 Ukipolis Oy Katariina Oikarainen
102 TTÜ Rene Jõeleht
103 HumanIPO Kresten Buch
104 HumanIPO Jura Sidorenko
105 HumanIPO Laura Reitel
106 Edicy / Fraktal Priit Haamer
107 Baltic Energy Partners Peeter Pikk
108 Primefish Solutions Martin Koppel
109 Proekspert Marko Sverdlik
110 Sarap ja Partnerid Patendibüroo Mikk Putk
111 The Brand Manual Kaarel Mikkin
112 The Brand Manual J. Margus Klaar
113 Martinson Trigon Venture Partners Üllar Jaaksoo
114 Ekspordiakadeemia Jakob Saks
115 Ekspordiakadeemia Juhan Bernadt
116 Defendec Jaanus Tamm
117 Invent Baltics Tarmo Pihl
118 Invent Baltics Silver Toomla
119 Ventspils Business Incubator Salvis Roga
120 RTU Business Incubator Rihards Zarins
121 Rezekne & Balvi BI Maris Igavens
122 Livanu Business Incubator Zane Gaiduka
123 Latvian Development Agency Viesturs Zeps
124 Autonams Edvins Panders
125 Autonams Filips Rubenis
126 Mindware Kristjan Haavik
127 Kredex Lehar Kütt
128 Ülemiste City Gert Jostov
129 Ektaco Aulis Rüüberg
130 Adensy Jukka Lipponen
131 Bioatlas Indrek Kask
132 Blue Fox Media Elise Sass
133 Blue Fox Media Ellen Murula

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.